Kalajoen Teollisuusrakenteella on kokemusta teräsrakentamisesta jo yli 35 vuoden ajalta!
Arvi Mustonen ja Ängeslevän veljekset Mika, Ari ja Jari aloittivat yhteisen metallipajatoiminnan Kalajoella jo 1980-luvulla. Erilaisten vaiheiden jälkeen toiminta vakiintui ja Kalajoen teollisuusrakenne perustettiin 1994.
Alun perin Kalajoen Teollisuusrakenne eli KTR oli niin sanottu tilauskonepaja, eli työt syntyivät asiakkaan tilauksen ja tarpeen mukaan. Työntekijöitä oli aluksi kuusi, mutta nykyään kesäsesongin ollessa parhaimmillaan yritys työllistää jopa 25 henkilöä. Suurin asiakas aikoinaan oli Raahen Rautaruukki (nykyinen SSAB) sekä muut rakennusliikkeet.
Teräsrakenneosaamista jo toisessa polvessa
Arvin poika Sami on jatkanut isänsä jalanjälkiä ja tänä päivänä Kalajoen Teollisuusrakenteen toiminnan kulmakivinä ovat teräsrakenteet ja konepajatuotteet, joita käytetään muun muassa silloissa, jätevedenpuhdistamoissa, teollisuusrakennuksissa ja teollisuudessa ympäri Suomea.
Pääasiakkaita Kalajoen Teollisuusrakenteelle ovat teollisuuden laitokset, kaivokset sekä rakennusliikkeet. KTR valmistaa teräsrakenteita, teräsrunkoja, tasorakenteita ja portaita sekä tarjoaa teollisuuden kunnossapito- ja asennustöitä.
Vahvuuksina toimitusvarmuus ja nopea toimitus
Henkilöstön pitkä kokemus alalta ja osaaminen ovat vahvuuksia niin suunnittelussa, konepajatyössä kuin asennuksissa. Tämä näkyy tuotannon laadun tasaisuutena, toimitusvarmuutena ja siinä, että mikä luvataan se pidetään.
Pienenä ja ketteränä konepajana yhteistyöhön asiakkaiden ja kumppanien kanssa sekä ihmisten väliseen yhteistyöhön on panostettu nyt ja panostetaan myös tulevaisuudessa.
Hyvää suunnittelua ja ammattitaitoa asennuksissa
Yksi suurimmista kohteista on ollut Kakslauttanen, jonne Kalajoen Teollisuusrakenne valmisti pari ravintolaa, planetaarion ja 70 iglua.
Muita yrityksen historian mieleenpainuvia töitä on ollut
● Pyhäsalmen kaivoksen huoltotilojen työt, jotka tehtiin 1,4 km syvyydessä.
● Myös erilaisista siltatöistä on kokemusta, joista mainittakoon Raippaluodon sillan osien kasaustyöt ja Limingan kevyenliikenteen silta
● Oulussa olevien Nokian toimitilojen rakentaminen oli Kalajoen Teollisuusrakenteen työnjälkeä.
● Työhistoriaan kuuluu myös pienempiä siltoja, erilaisia runkoja, portaita ja tasoja, jopa jotain taideteoksia, pesuhalleja (Oulun Ritaharjun Prisman yhteydessä), lintutorni Raahessa, julkisivut S-Market Kittilä ja S-Market Kello), portaat (kierreporras Saloisten liikuntahalli), tasoja ja muita erikokoisia katoksien teräsrakenteita, laivan lohkoja…
– Erikoisosaaminen näkyy jätevedenpuhdistamoiden teräs-, alumiini- ja haponkestävsissä teräsrakenteissa, joita on asennettu mm. Kinnulaan
– Erikoisrakentamista on ollut luksusiglujen rakentamisprojekti, joka aloitettiin kesällä 2021. Puuelementeistä ja teräskehikosta valmistetut iglut valmistettiin valmiiksi asti Kalajoen konepajalla, josta ne siirrettiin erikoiskuljetuksena Saariselälle valmistuvaan iglukylään.
Tutustu tarkemmin referensseihimme tästä.
Luksusigluja yöpymiskuntoon saakka
Teräsrunkoiset iglut tehdään puuelementistä. Pituutta igluilla on kahdeksan ja leveyttä viisi metriä. Niiden lasinen kärkiosa on 60 milliä paksua lämmitettävää lasia. Näitä valmistettiin Saariselälle yhteensä 16kpl.
Aikaisemmin olemme valmistaneet pelkästään iglujen teräsosia, mutta nykyään iglut valmistetaan alusta loppuun yöpymiskuntoon, valmistuksessa sekä terästä että puuelementtiä.